TERVETULOA VIRROILLE 21. – 22.7.2012 PETTER JA ELISABET HÄLLSTRÖMIN SUKUJUHLAAN!
Tehtäväkseni on annettu seuraavien sukujuhlien
järjestäminen Virroilla ensi kesänä.
Juhlat pidetään heinäkuun 21. ja 22. päivä. Olen saanut
työparikseni Eira Siltasen ja olemmekin jo reilun vuoden ajan
valmistautuneet juhlia varten. Olemme koonneet
juhlatoimikuntaa, suunnitelleet ohjelmaa ja varautuneet
majoitustarpeeseen.
SUKUJUHLAN OHJELMA
Sukujuhlan ohjelma tulee suureksi osaksi noudattelemaan
perinteistä sukujuhlan kaavaa musiikin ja puheiden
vuorotellessa.
Juhlan juontajaksi on lupautunut MTV:n uutisankkuri, kirjailija
Keijo Leppänen ja juhlapuheen tulee
pitämään Fortumin toimitusjohtaja Tapio
Kuula. Pieniä ja suurempiakin yllätyksiä on
luvassa…
NÄYTELMÄ
Itselleni ja myös sukuneuvostolle mieluisampana ohjelmana
tulee olemaan musiikkipitoinen näytelmä. Kun kesällä 2009
ajelin sukujuhlan jälkeen Ilmajoelta kotiini Kurjenkylään
nevojen ja metsien halki, mielessäni pyöri ajatus, että
mitä mahtoi esiäiti Katariina ajatella, kun hän tuli
Kurjenkylän Jaskariin uudistilan emännäksi? Pelottiko
häntä? Oliko hän innoissaan? Mitä hän mahtoi odottaa
elämältään?
Mielessäni pyöri kuvia kuin näytelmästä. Kerroin
ajatuksistani sukuneuvostolle, ja siitä innostuttiin
valtavasti.
Ajatus on kasvanut musiikkipitoiseksi näytelmäksi, jonka on
kirjoittanut UOLEVI NOJONEN.
Musiikin näytelmään on säveltänyt JOUKO PALOMÄKI.
Näytelmä Katariinan ja hänen puolisonsa Simo Jaskarin
elämästä tullaan esittämään sukujuhlilla useampaan
kertaan, joten kaikki halukkaat varmasti pääsevät sen
näkemään.
TAIDENÄYTTELY
Virtain kaupungin näyttelytila Virinä on varattu suvun
taiteilijoiden teosten esittelyyn sukujuhlien aikana.
Ensimmäiset taitelijat ovat jo ilmoittautuneetkin. Jos haluat
taidettasi esille sukujuhlilla, ota yhteyttä, puh 050 378
2389.
Näyttely on avoinna neljän viikon ajan. Paikalla on kaupungin
palkkaama valvoja.
MUUTA OHJELMAA VIRROILLA SUKUJUHLIEN AIKAAN
Sukujuhlan oheisohjelmaa on Virroilla tarjolla varsin runsaasti
hyvin erilaisista asioista kiinnostuneille vieraille.
Lavatansseja on tarjolla sekä perjantaina että lauantaina.
Lauantai-illalle on suunnitteilla myös nuoremmalle polvelle
jyrisevää Suomirokkia.
Tiedotamme tarjonnasta enemmän kevään kuluessa.
MAJOITUS
Jos tarvitset majoitusta sukujuhlien aikana, löydät tiedot
eri vaihtoehdoista kätevästi netistä osoitteesta: www.kaykylassa.fi ja seuraamalla
suvun logoa.
Olemme tehneet alustavia varauksia eri majoituskohteisiin ja
toivommekin, että majoitusta varatessasi mainitset olevasi
tulossa sukujuhlille.
Päivitämme sukujuhlan tietoja ja muuta Virroilla tarjolla
olevaa ohjelmaa näille sivuille sitä mukaa, kun asiat
varmistuvat.
Näillä seuraavilla Uolevi Nojosen kirjoittaman näytelmän
säkeillä kutsun teidät kaikki omasta ja juhlatoimikunnan
puolesta lämpimästi sukujuhliin Virroille heinäkuussa 2012.
Oli talvella sylen paksuus valkeaa lunta,
ei koskaan maailmassa, ole ollut niin paksulti lunta
jäät kestivät hevosen ajaa kesäkuussa
kesä jossakin kaukana, kaukaista unta
Mutta kun tuli, päivässä suli mikä vei viikkoja
ennen.
Kuin kymmenen kesän voima,
tuulessa tullen ja tuulessa mennen
ei ole mihin vertaa
ei koskaan yksi pääskynen ennen
ei ainutta kertaa
ole tehnyt hetkessä kesää.
Vaan kaikki on toisin nyt,
luojan armosta hiljainen sade
ja sankari toisensa jälkeen syntynyt.
Yhteydenotot ja lisätiedot:
Tuija Veija
juhlatoimikunnan pj
tuija.veija@phpoint.fi
puh. 050 378 2389
Eira Siltanen
juhlatoimikunnan sihteeri
et.siltanen@gmail.com
puh. 044 091 6949
|