telescope.fi/hallstrom

Hällströmin muistokivi palaa remontin jälkeen paikalleen

Petter ja Elisabet Hällströmin muistokivi pystytettiin viime kesänä Oma Säästöpankin pankkitalon tontille. Kesällä tuli kuluneeksi 270 vuotta siitä, kun Petter ja Elisabet Hällström ostivat paikalla sijainneen Jussilan talon. Petter ja Elisabet Hällströmin sukuseura halusi kunnioittaa tätä merkkipaalua ja molempia esivanhempiaan pystyttämällä kyseisen kiven.

Jo kesällä oli tiedossa, että pankkitalon uusi omistaja tulee tekemään kiinteistössä ison remontin. Samalla myös piha kunnostetaan. Kunnostustöiden ajaksi sukuseura on siirtänyt Hällströmin muistokiven varastoon, jotta kivi ei vahingoitu eikä ole kunnostustöiden tiellä.

Kun pankkitalon remontti tulevan vuoden aikana valmistuu, palaa Hällströmin muistokivi takaisin paikalleen entisen Jussilan talon tontille. Oma Säästöpankki ja sukuseura ovat sopineet, että tontin mielenkiintoisesta historiasta kertova muistomerkki saa arvoisensa ja näkyvän paikan uudistuneen pankkitalon tontilla.

Hällströmin muistokiven on ideoinut ja suunnitellut sukuseuran kunniajäsen M. Sakari Siltaloppi. Petter ja Elisabet Hällströmin sukuseura on yksi Suomen suurimpia ja vireimpiä sukuseuroja. Tulevana kesänä ilmajokelaislähtöinen suku kokoontuu viettämään sukujuhliaan Virroille 20.–22.7.2012.