Kuninkaan vierailu - Adolf Fredrik Suomessa 1752
M. Sakari Siltaloppi: Oheinen artikkeli on Markku Pihlajaniemen
kirjoittama ja julkaistu Juuret 3/2005-lehdessä. Siinä
esiintyy kolme sukumme vaiheisiin läheisesti liittyvää
henkilöä. Jussilan isäntä Petter Hällström on sukumme
perustaja. Heikki Matinpoika Kihniä on monen Katariina
Hällströmin jälkeläisen esi-isä. Herastuomari Heikki
Pietarinpoika Seppälän vaimo on Liisa Juhontytär Rein, joka
on nimismies Juho Reinin tytär. Juho Rein ja Elisabet Steen
olivat Elisabet Arinin kasvatusvanhempia ja Petterin ja
Elisabetin häiden isäntäpari. Lisäksi Liisa Rein oli täti
Carl Hällströmin puolisolle Anna Reinille. Samoin Maria
Hällströmin puolison Matti Pertunpoika Hyövältin äiti
Kaisa Juhontytär oli serkku herastuomari Heikki Pietarinpoika
Seppälälle!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuninkaan vierailu
Adolf Fredrik Suomessa 1752
Markku Pihlajaniemi
Hattujen sodan jälkeen kruunattiin Adolf Fredrik Venäjän
myötävaikutuksella Ruotsin kuninkaaksi. Hän istui
majesteetilliselle valtaistuimelle 1751. Kruunajaisten jälkeen
päätettiin, että kuningas tekee tutustumismatkan Suomeen ja
palaa Pohjanlahden ympäri takaisin Ruotsiin. Tämä kuningas
Adolf Fredrikin "eerikinmatka" toteutui kesällä 1752.
Kuninkaalla oli mukanaan suuri seurue, mutta kuningatar jäi
kotiin Ruotsiin. Eri puolilla Suomea aloitettiin valmisteluja
kuninkaan vastaanottamiseksi. Hänestä annettiin ylistäviä
lausuntoja ja kirkoissa luettiin rukouksia hänen puolestaan.
Kuningas saapui Tukholmasta Viaporiin 19. päivänä kesäkuuta
1752. Hän vieraili muun muassa Porvoossa ja Turussa. Kävipä
hän antamassa Degerbylle uuden nimen Loviisa,
kuningatar Lovisa Ulrikan mukaan. Heinäkuun 15. päivänä
matka jatkui sitten Turusta Oripään kautta Huittisiin ja
sieltä Hämeenkyrön, Kauhajoen ja Ilmajoen kautta Vaasaan.
Kuninkaan matka oli melkoista pikamarssia, sillä hän oli 18.
päivän iltana jo Vaasassa, missä hän asettui Korsholman
maaherran taloon. Matkalla kuningas pysähtyi levähtämään
17. päivä heinäkuuta Kankaanpäässä
Kuninkaanlähteellä, joka on saanut nimensä tästä
vierailusta.
Aikatauluista voi päätellä, että kuningas todennäköisesti
yöpyi Karvian Skantsissa ja jatkoi seuraavana päivänä
Ilmajoen ja Isonkyrön pitäjän halki kohti Vaasaa. Tältä
reitiltä on jäänyt muistoksi Kurikan Kusikivi, jonka takana
sanotaan kuningas Adolf Fredrikin käyneen tarpeillaan.
Kuninkaan matkasta Kauhajoella, Kurikassa, Ilmajoella ja
Isossakyrössä ei ole jäänyt kovinkaan paljon kirjallista
todistusaineistoa. Matkalla oli ollut ruotsalainen runoilija
Hjalmar, joka sepitti monisäkeistöisen kertomuksen kuninkaan
Suomen matkasta, ja mainittu alue kätkeytyy niukoin sanoin
erääseen säkeistöön:
Matka käy sankarin Huittisiin
ja edelleen Paskilahan;
Niinisalo jää taakse niin,
ja Kyröhön saavutahan.
Metsä saa hetkeksi Aadolfin,
ja sitten on Vaasan vuoro.
Kaikuvi saakka pilvihin
ilohuutoina kansan kuoro.
Metsä, joka Adolfin sai, on Hämeenmetsä, jonka läpi kulki
vanha Kyrönkankaan kesätie, jota pitkin kuninkaan seurue
saapui Skantsista lääninrajalle ja Kauhajoelle. Lääninraja
sijaitsi tuolloin noin peninkulman päässä Skantsista
seuraavan kestikievarin, Nummijärven, suuntaan. Ilmajoen
pitäjän valtuutettuina ratsastivat kuningasta vastaan
herastuomari ja lautamies Heikki Seppälä sekä Jussilan
isäntä Petteri Hällström.
Kuninkaan kyydityksessä oli mukana isäntiä aina Närpiöstä
asti. Kyyditsijät hevosineen kokoontuivat Nummijärvelle,
mistä he siirtyivät lääninrajalle odottamaan kuninkaan
seurueen saapumista. Lääninrajalla oltiin 3-4 tuntia,
hevosilta riisuttiin satulat ja ne päästettiin syömään
ruohoa. Ilma oli lämmin, minkä vuoksi Ilmajoen pitäjän
valtuutetut Heikki Seppälä ja Petteri Hällström ratsastivat
rajalle etukäteen huolehtimaan lehtimajan pystyttämisestä
maaherralle. Oletettavaa on, että lääninrajalla tapahtuneen
hevosten vaihdon yhteydessä myös kuningas vilvoitteli tässä
lehtimajassa. Kruununvouti Krook sai kolleegaltaan Turun
läänin kruununvouti Gaddilta tiedot tarvittavista hevosista.
Kaikkia ratsastettavia hevosia ei vaihdettu rajalla, mutta
virkeitä hevosia pidettiin raskaitten vankkureiden edessä.
Kuninkaan seurueen lähtiessä lääninrajalta Heikki Seppälä
ja Petteri Hällström ratsastivat joukossa heille
määrätyillä paikoilla. Seuraava hevosten vaihtopaikka oli
puoli peninkulmaa Nummijärveltä eteenpäin. Kuvitella
saattaa, että kaikki kynnelle kykenevät olivat saapuneet tien
varteen seuraamaan mahtavan kuninkaallisen seurueen kulkua, kun
se eteni kohti Vaasaa.
Kahden riita-asian johdosta kuninkaan matkasta on säilynyt
joitain tietoja. Tapauksia käsiteltiin Ilmajoen käräjillä
syksyllä 1752 ja keväällä 1753.
Kuninkaalle vasikkaa
Syyskäräjille 1752 oli nimismies Juho Birling haastanut
isäntä Heikki Kihniän Seinäjoelta.
Sitten asetti kruununnimismies
kunnioitettu Juho Birling oikeuden eteen isäntä Heikki
Kihniän Seinäjoelta, siitä että hän ei tullut kyyditykseen
kuin yhden hevosen kanssa, huolimatta siitä, että hänellä
on kaksi, kun kuninkaallinen majesteetti armollisin kuninkaamme
matkusti maan halki
[läpi], sekä siitä, että Kihniä ei silloin tuonut
mukanaan vasikkaa, mikä oli hänelle määrätty tehtäväksi.
Mutta koska Heikki Kihniä kieltämistään vastaan ei voinut
vakuuttaa, että hän olisi siitä saanut kunnon pyynnön,
että kaikki tämän hevoset pitäisi olla matkassa, vaan hän
kertoi, että se vaimo, joka oli ollut kotona ja joka oli
isäntä Erkki Viitalalta saanut määräyksen kyyditykseen,
oli lähettänyt Kihniälle, joka oli ollut niityllä kuuden
neljänneksen päässä kotoa, pyynnön tästä 8 vuotta vanhan
paimentytön mukana, joka ei sen paremmin pyyntöä tuonut
perille, kuin että ainoastaan yksi hevonen oli määrätty
minkä isäntä Jaakko Liikala vahvisti. Niin jätti nimismies
hänet tämän kerran syyttämättä niin kyydityksestä poissa
olosta, sekä mitä vasikkaan tulee, koska todettiin, että
Kihniällä ei ollut silloin tähän kelpaavaa vasikkaa.
Tämän sijaan hän toi lampaan ja näin joltain osin yritti
velvollisuutensa täyttää. Tämän myötä antoi oikeus asian
raueta varoittamalla Heikki Kihniää, ettei hän antaisi
tulevaisuudessa kruununpalvelijalle aihetta valituksiin
taholtaan toimista, niihin hänet on määrätty
Asiakirjasta käy ilmi, että kuninkaan seurueen tarpeisiin
kannettiin taloista ruokaveroa. Mahdollista on, että kuningas
ruokaili jossakin Etelä-Pohjanmaan kestikievarissa, vaikka
siitä ei olekaan kirjallista todistetta. Isäntä Heikki
Kihniällä ei ollut laittaa kuninkaan pöytään vasikkaa,
mutta lampaankin antaminen varmaan kirpaisi muiden verojen ja
maksujen lisänä. Muita vastaavia käräjätapauksia ei
Etelä-Pohjanmaalla ollut, joten tämä ylimääräinen maksu
suoritettiin kaiketi mukisematta.
Heikki Seppälän ratsastus
Kuninkaan seurue tarvitsi runsaasti hevosia. Kyyditykseen
lääninrajalta oli määrätty isäntiä hevosineen
Närpiöstä saakka. Ilmajoen pitäjän herastuomari sai
ratsastettavakseen närpiöläisen isännän Anders Snickarsin
punertavan tamman. Ratsastettaessa läänin rajalta tamma
vioittui ja hevosen omistaja haki korvausta. Asian käsittely
aloitettiin syyskäräjillä 1752.
Haasteen mukaan vaati isäntä Anders Snikars Närpiön
pitäjästä Finbystä korvausta herastuomarilta ja
lautamieheltä Heikki Seppälältä tammasta, millä tämä oli
kuninkaallisen majesteetin korkean läpikulkumatkan aikana
ratsastanut niin kovasti, että hevonen 14 päivää tämän
jälkeen kuoli. Hän esitti asiasta eri todistuksia, että
tamma oli aiemmin ollut terve ja ilman vikaa, ennen kuin se
otettiin kyyditykseen, mutta että sitten vastaaja oli
palauttanut sen, oli todettu sitä hakatun niin kovasti, että
siitä oli jäänyt jälkiä. Se oli turvoksissa toiselta
kyljeltään ja takaosaltaan niin vioittunut, että se oli
kaatunut nurin.
Vastaaja myönsi kyllä ratsastaneensa hevosella, mutta ei
kovempaa kuin muutkaan, jotka olivat olleet hänen kanssaan,
nimittäin matkalla lääninrajalle isäntä Petter Hällström
Jussilasta, joka yhdessä vastaajan kanssa oli ollut
määrätty alamaisesti kohtaamaan siellä kuninkaallisen
majesteetin tämän pitäjän valtuutettuina. Sittemmin ja
paluumatkalla ei vastaaja ollut voinut ratsastaa kovempaa kuin
korkea kuninkaallinen seurue eteni, koska vastaaja oli pitänyt
sen paikan, mihin hänet oli asetettu. Hän pyysi tämän
vuoksi, että hänet vapautetaan Anders Snickarsin
syytöksestä, koska oli voinut sattua, että tamma oli joko
voinut saada potkun tai että joku ori, kun he lääninrajalla
olivat pysähtyneet, oli voinut vahingoittaa sitä astumalla
sen selkään.
Koska kantajalla ei ollut todistajiaan mukana, niin siirrettiin
asia seuraaville talvikäräjille, jolloin hänen tulee, jos
hän haluaa syytöksensä osoittaa, viiden hopeataalarin
uhkasakolla ne hankkia paikalle, jolloin vastaajan pitää
ilman eri haastetta tulla paikalle.
Seuraavana keväänä oli paikalla todistajina Närpiön
pitäjän lukkari Johan Mårtensson, isännät Petter Perus
Kåtnäsistä ja Jacob Stoppel Finbystä. Todistajista
esitettiin Närpiön pitäjän kappalaisen arvoisan ja oppineen
herra Henrich Molliisin todistus, että mainitut henkilöt ovat
tunnettuja kunniallisina sekä eläneet kristillisesti.
Lukkari Märtensson vahvisti aiemman kirjallisen todistuksensa.
Isäntä Anders Snickars
Finbystä Närpiön pitäjästä oli 7 vuotta vanhalla
tammallaan komennettu kyyditykseen Pohjanmaan ja Turun
läänien välille Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa
korkeaan läpikulkumatkaan, jolloin allekirjoittaneen kanssa
Nummijärvellä todettiin hevonen terveeksi ja ilman vikaa,
mutta palatessa mainitulta rajalta seuraavaan vaihtopaikkaan,
jolloin isäntä ja lautamies Ilmajoen pitäjästä Heikki
Seppälä ratsasti sillä, todettiin se olevan niin vioitetun,
että niin pian kuin siltä oli otettu satula pois, ei se
enää kyennyt seisomaan, vaan kaatui nurin ja ojensi kaikkia
jalkojaan. Tämän jälkeen tamma saatiin kovalla vaivalla ja
nostamalla toisten avulla ensimmäiseen taloon Kauhajoella
Havunen nimeltään, mihin se piti jättää. En voinut muuta
huomata kuin, että tamma oli takaosaltaan vioittunut Tämän
todistin pyynnöstä ja vaadittaessa voin tämän valallani
vahvistaa. Närpiössä 17 lokakuuta 1752.
Todistaja ei kuitenkaan voinut olla aivan varma, että juuri
Seppälä olisi ratsastanut Snickarsin tammalla, minkä vuoksi
Seppälä yhdessä vävynsä manttaalikomissaari Anders
Schöringin kanssa oli jo vaatimassa tälle rangaistusta.
Petter Perus kuitenkin todisti Seppälän ratsastaneen
tammalla. Hän oli myös havainnut hevosen kyljissä kannusten
jälkiä.
Jacob Spoppel vahvisti myös oman todistuksensa, jonka hän
myös oli antanut aiemmin kirjallisena.
Allekirjoittanut todistaa, että isäntä Anders Snickarsin
tamma oli terve kotoa lähtiessä sekä matkalla
Nummijärvelle, mutta kun isäntä Heikki Seppälä, joka
sillä ratsasti, tuli rajalle Pohjanmaan ja Turun välillä,
oli tammaa pidelty pahoin jäljistä päätellen, niin että se
oli aivan verissä ja turvoksissa, ja niin ratsasti tämä
tällä samalla tammalla seuraavaan vaihtopaikkaan, jolloin
näin siitä ainoastaan, että selkä oli murtunut. Tämä on
todistettu pyynnöstä ja voin tämän valallani vahvistaa
vaadittaessa. Närpiö 17.10.1752 Jacob Mårtensson
Todistajat kertoivat, että vaihtopaikalla Nummijärven
toisella puolella oli tamman selkä vioittunut niin, ettei se
saanut takajalkojaan ylös. Asian käsittely venyi niin, että
sitä piti jatkaa seuraavana aamuna. Kun Snickars haki edelleen
korvausta hevosestaan, Seppälä esitti, että tämän pitää
kääntyä Närpiön pitäjänmiesten puoleen, koska hän ei
ollut yksityisillä asioilla, vaan hänet oli määrätty
kuninkaan seurueeseen. Snickars taas katsoi Seppälän
aiheuttaneen hevosen tärvääntymisen ja olevan
henkilökohtaisesti vastuussa asiasta. Seppälältä
tiedusteltiin, miksei hän vaihtanut hevosta rajalla, kun
hevosia oli ollut loppujen lopuksi yli tarpeen. Heikki
Seppälä vastasi, että heidän lähtiessään oli vielä
vankkureita tulematta ja hevosten tarvetta ei tuolloin
tarkalleen tiedetty ja joitain hevosia Ikaalisista oli mennyt
rajan yli. Seppälä halusi, että maafiskaali Jacob Holmlundia
ja isäntä Petteri Hällströmiä kuultaisiin, koska hän oli
ratsastanut heidän kanssaan.
Iltapäivällä saatiinkin toivotut todistajat paikalle.
Holmlund kertoi muun muassa:
Että hänellä ei ole mitään tietoa kuinka vastaaja
Seppälä mennessä Nummijärveltä lääninrajalle oli
ratsastanut kantajan hevosella tai oliko hän ajanut lujaa vai
hiljaa, koska Seppälä toisen todistajan Hällströmin kanssa
oli saanut määräyksen mennä edeltä käsin ja huolehtia
lehtimajan tekemisestä rajalle korkeasti jalosyntyiselle
maaherralle.
Hän kertoi myös Seppälän
ratsastaneen määrätyllä paikalla kuninkaan seurueessa melko
lähellä itseään.
Petteri Hällström mainitsi omassa todistuksessaan:
Että kun hän oli seurannut Seppälää, kun tämä ratsasti
Snickarsin punertavalla tammalla Nummijärveltä
lääninrajalle, missä heidän tuli pitää huolta lehtimajan
pystytyksestä, niin olivat he ainoastaan ratsastaneet kahden
kentän yli ravia noin neljännesmatkaa yhteensä, mutta muun
matkan käyntiä, koska hevoset ottaen huomioon kovan kuumuuden
eivät kyenneet nopeammin eteenpäin, vaan tulivat täysin
hikisiksi.
Holmlund muistutti vielä:
Että kruununvouti Krook Turun läänin kruununvouti Gaddilta
saaman selvityksen mukaan, kuinka monta hevosta tarvitaan,
pyysi jokaista paluumatkalla pitämään ne hevoset millä he
olivat tulleet, sekä että ennen paluumatkaa lääninrajalta
oli viivytty siellä noin kolme tai neljä tuntia.
Oikeus käsitteli asiaa ja vapautti herastuomari Heikki
Seppälän Anders Snickarsin syytöksestä. Eräänä
perusteena esitettiin:
Seppälä ei ollut yksityisellä asiallaan ja ei ole voitu
vakuuttua, että hän olisi väkivalloin ajanut huonosti
hevosella tai että hän olisi aiheuttanut sen vioittumisen,
koska hän on tämän lisäksi pieni kooltaan ja hänellä on
kevyt kroppa, niin että paino ei ole voinut olla syynä
hevosen vahingoittumiseen. Hänen ei ole todettu ratsastaneen
kovasti ja rajusti läänin rajalle, vaan ainoastaan
neljännesmatkan ravia ja muun käyntiä hitaasti ja takaisin
tultaessa hänellä ei ole ollut tilaisuutta ratsastaa
hitaammin kuin korkea kuninkaallinen seurue eteni, niin että
mitään tällaisia seikkoja ei ole tullut esille, mistä
voitaisiin vakuuttua vastaaja Seppälän omasta tahdostaan ja
rajuudestaan aiheuttaneen tamman kuoleman.
Päätöksestä suivaantuneena ilmoitti Anders Snickars
vievänsä asian vielä laamannin oikeuteen.
Punertavan tamman ikävä kohtalo ja selvittämätön
vioittuminen on näin jättänyt meille muutaman kirjallisen
todisteen kuninkaan matkasta kesällä 1752.
Henkilöistä:
Heikki Pietarinpoika Seppälä, herastuomari ja lautamies,
Seppälän isäntä 1737–87.
(Liakka Niilo - Sarvela Jaakko: Ilmajoen pitäjä. Ilmajoen
kunta, 1986.)
Petteri Hällström, Jussilan isäntä 1742–70.
(Liakka Niilo - Sarvela Jaakko: Ilmajoen pitäjä. Ilmajoen
kunta, 1986.)
Heikki Matinpoika Kihniä, Peräseinäjoen Kihniän, sittemmin
Yli-Kihniän isäntä 1739–71.
(SAY ja Salomon Hanneliuksen muistopuhe / Tapio Piirto)
Anders Andersson Snickars. Finbyn Snickarsin isäntä
1748-1786.
Jacob Mårtensson Stoppel. Finbyn Stoppelin isäntä 1739-1772.
Pehr (Petter) Perus. Kåtnäsin Perusin isäntä 1741-1753
Johan Mårtensson. Lukkari ja kirkkoväärti. Bäckbyn
Skrifvarsin isäntä 1748-
(Närpiön isäntien tiedoista kiitokset Karl-Olof
Reinlundille)
Lähteet:
Suomen Kansan Aikakirjat V. Toim. Einar W. Juvelius, Otava
Helsinki 1731
Ilmajoen syyskäräjät 1752, mf UK 1245
Ilmajoen kevätkäräjät 1753, mf UK 1247
|