telescope.fi/hallstrom

Tiedoksi suvun jäsenille

03.07.2008 -- Suvun jäsenten musiikkitoimintaa kartoittavaan kyselyyn on tullut runsaasti vastauksia. Vastausajan päättymisestä huolimatta lomakkeita voi palauttaa vielä tämän kesän aikana - silti mitä pikemmin, sen parempi.

Etenkin toivon vielä tietoa menneiden polvien harrastuksista, pienetkin tiedonjyvät ovat tärkeitä. Osan lomakkeen lukuisista kysymyksistä voi huoletta jättää vastaamatta, mikäli tietoa ei ole. Korostan, että musiikkiharrastuksen ei tarvitse olla ns. esiintyvää toimintaa, myös omaksi ja perheen iloksi tapahtuva toiminta on arvokasta kirjata aikakirjoihin.

Päivi-Liisa Hannikainen

musiikin tutkimuksen lehtori

044-7857416