SUKUYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
10.11.2008
PETTER JA ELISABET HÄLLSTRÖMIN SUKUSEURA RY
SÄÄNNÖT
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Petter ja Elisabet
Hällströmin sukuseura ry ja kotipaikka Ilmajoen kunta.
Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä
sukuseura tai seura.
2 § Tarkoitus
Sukuseuran tarkoituksena on selvittää Petter
ja Elisabet Hällströmin suvun vaiheita ja historiaa, vaalia
suvun perinteitä, edistää sivistyksellistä vuorovaikutusta
ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä kunnioittaa menneiden
sukupolvien työtä.
3 § Toimintamuodot
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura
mahdollisuuksiensa mukaan
- järjestää sukukokouksia, retkiä ja muita niihin
verrattavia tilaisuuksia,
- selvittää suvun vaiheita,
- tukee sukua koskevaa tutkimustoimintaa,
- kerää ja arkistoi sukua koskevaa tietoutta ja muuta
aineistoa,
- harjoittaa seuran tarkoituksen toteutumista edistävää
julkaisutoimintaa,
- luetteloi suvun jäsenet, nekin, jotka eivät ole liittyneet
sukuseuraan.
Toimintansa tukemiseksi sukuseura voi periä jäsenmaksuja ja
ottaa vastaan testamentattua ja lahjoitettua omaisuutta,
perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää
varainkeräyksiä ja arpajaisia. Seura voi myös omistaa
toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä, osakkeita ja
muuta omaisuutta.
4 § Jäsenet
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan
hyväksyä jokainen, joka polveutuu Petter ja Elisabet
Hällströmistä tai joka on avio- tai avoliiton kautta tähän
sukuun liittynyt sekä suvun jäsenen adoptiolapsi, tämän
puoliso ja jälkeläinen.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä myös
muu sellainen henkilö, joka hyväksyy seuran yleishyödyllisen
tarkoituksen.
Sukuseuran ainaisjäseneksi katsotaan jäsen, joka yhdellä
kertaa suorittaa maksuvuonna voimassa olevan varsinaisen
jäsenen jäsenmaksun 20-kertaisena.
Hallituksen esityksestä voi sukuseuran kokous kutsua
sukuseuran kunniajäseneksi ja kunniapuheenjohtajaksi
henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa
tai muulla toiminnallaan edistänyt huomattavasti seuran
tarkoituksen toteutumista. Kunniajäsen ja kunniapuheenjohtaja
ovat vapaita jäsenmaksuista. Seuralla voi samanaikaisesti olla
elossa yksi kunniapuheenjohtaja.
Sukuseuran jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenyys alkaa, kun
hallitus on hyväksynyt jäsenen. Jäsenellä on oikeus erota
sukuseurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle
tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan
sukuseuran kokouksessa.
Varsinaisilta jäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta
päättää sukuseuran varsinainen sukukokous. Jäsenet, jotka
eivät ennen tilikauden alkua ole täyttäneet kahdeksaatoista
vuotta, ovat vapaita jäsenmaksusta. Heillä ei ole
äänioikeutta seuran kokouksissa. Sukuseuran hallitus voi
myöntää vapautuksen jäsenmaksusta korkean iän, sairauden
tai maksukyvyn huomattavan heikentymisen perusteella.
Jäsenen erottamisesta päättää sukuseuran hallitus.
Jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen sukuseuran kokouksen
ratkaistavaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle
kuukauden kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan.
Sukuseuran jäsen, joka ei ole vapaa velvollisuudesta suorittaa
vuotuinen jäsenmaksu, katsotaan eronneeksi sukuseurasta, jos
hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta kahdelta viimeksi
päättyneeltä kolmivuotiskaudelta.
Sukuseuran jäsenluetteloa pitää seuran hallitus.
Tällä sääntömuutoksella ei loukata saavutettuja
jäsenoikeuksia.
5 § Hallitus
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka
valitaan sukuseuran varsinaisessa sukukokouksessa. Hallituksen,
jota kutsutaan sukuneuvostoksi, toimikausi on kahden
varsinaisen sukukokouksen välinen aika kolme vuotta.
Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, jota kutsutaan sukuseuran
puheenjohtajaksi ja joka valitaan sukukokouksessa sekä
vähintään 5 ja enintään 15 muuta jäsentä. Hallitusta
valittaessa tulee pyrkiä suvun eri haarautumien mukanaoloon
hallituksessa.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja
keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin,
taloudenhoitajan, arkistonhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt. Samalle henkilölle voidaan uskoa useampikin
toimi.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä
ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen
olevan aihetta, tai kun vähintään kaksi hallituksen
jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista hallituksen
jäsenistä. Hallituksen päätökseksi tulee mielipide, jota
enemmistö kokouksessa kannattaa. Äänten mennessä tasan
ratkaisee puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
Hallitus voi keskuudestaan asettaa avukseen valiokuntia
hoitamaan määrättyjä asioita sekä 3 – 5 jäsenisen
työvaliokunnan hoitamaan juoksevia asioita hallituksen
ohjeiden mukaan.
Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa,
jonka hallituksen kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
allekirjoittavat.
6 § Sukuseuran nimen kirjoittaminen
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran
puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai jompikumpi
heistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
Hallitus voi oikeuttaa seuran toimihenkilön kirjoittamaan
seuran nimen yksin.
7 § Tilit
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätökset tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomukset on annettava tilintarkastajille
tarkastettavaksi viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.
Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon
tarkastuksesta on annettava hallitukselle viimeistään
huhtikuun loppuun mennessä.
Hallituksen tulee esittää kunkin kalenterivuoden tilit
toimintakauden päättymisen jälkeisen sukukokouksen
hyväksyttäväksi.
8 § Sukuseuran kokousten koollekutsuminen
Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus.
Kokouskutsu on joko postitettava jokaiselle jäsenelle tai
julkaistava sanomalehdessä. Postittamisen tai julkaisemisen on
tapahduttava viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.
9 § Sukuseuran kokoukset
Seuran varsinainen sukukokous pidetään joka
kolmas vuosi hallituksen määräämässä paikassa ja
määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.
Seuran ylimääräinen sukukokous pidetään, kun seuran
sukukokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa seuran
äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian
käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii.
Seuran sukukokouksessa on jokaisella kunniajäsenellä,
kunniapuheenjohtajalla, ainaisjäsenellä, jäsenmaksusta
hallituksen päätöksellä vapautetulla varsinaisella
jäsenellä ja edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella
varsinaisella jäsenellä äänioikeus. Jokaisella
äänioikeutetulla on yksi ääni. Äänestys on avoin, ellei
ole päätetty käyttää suljettua äänestystä.
Seuran päätökseksi tulee, 11 §:ssä ja 12 §:ssä
tarkoitettuja päätöksiä lukuun ottamatta, se mielipide,
jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista
äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen
puheenjohtajan mielipide, paitsi vaaleissa arpa.
10 § Varsinainen sukukokous
Seuran varsinaisessa sukukokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus, jonka suorittaa sukuseuran puheenjohtaja;
2. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
3. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi
pöytäkirjantarkastajaa;
4. valitaan kaksi ääntenlaskijaa;
5. valitaan vaalitoimikuntaan 3 jäsentä tekemään esitys
seuraavan toimikauden puheenjohtajasta ja hallituksen jäsenten
lukumäärästä ja jäsenistä;
6. vahvistetaan kokouksen esityslista kokousasioiden
käsittelyjärjestykseksi;
7. vahvistetaan sukuneuvoston esitys
menettelytapajärjestykseksi eli työjärjestykseksi;
8. esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja
tilintarkastajien lausunnot varsinaisten sukukokousten
väliseltä ajalta;
9. päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja
vastuuvapauden myöntämisestä;
10. vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavaksi varsinaisten
sukukokousten väliseksi kolmivuotiskaudeksi, määrätään
jäsenmaksut seuraaviksi kolmeksi kalenterivuodeksi ja
keräystapa, vahvistetaan talousarvio kolmen seuraavan
tilikauden muodostamalle ajanjaksolle;
11. päätetään sukuneuvoston lukumäärä 5 – 15;
12. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja 5 - 15 muuta
jäsentä;
13. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi
varatilintarkastajaa;
14. muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran
varsinaisen sukukokouksen käsiteltäväksi, on hänen
ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti niin hyvissä
ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
11 § Sääntöjen muuttaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran
purkamisesta on tullakseen voimaan tehtävä seuran kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista
äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen
muuttamista tai sukuseuran purkamista koskevan asian esillä
olosta.
12 § Seuran purkaminen
Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran
varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran
tullessa lakkautetuksi käytetään varat seuran tarkoituksen
edistämiseen. Arkistot luovutetaan Kansallisarkistolle, Vaasan
maakunta-arkistolle tai vastaavalle sekä myymättömät
sukukirjat ja muut tuotteet Ilmajoki-seuralle tai sitä
vastaavalle rekisteröidylle järjestölle.
13 § Muu päätöksenteko
Muussa päätöksenteossa noudatetaan niitä
yhdistyslain säännöksiä, jotka sitovat kaikkia
yhdistyksiä.
|