Jälkipolvitutkimus
Toistaiseksi voimassa olevan sukuneuvoston päätöksen mukaan
ei lähitulevaisuudessa suvun toimesta jatketa ja julkaista
sukututkimista VIII-sukupolvesta nuorempiin lähemmäksi
nykyaikaa seuraavista syistä:
1) VII-sukupolven kirjoja on 4 kpl, joiden hakemistoissa on 37
000 nimeä.
2) VIII-sukupolven laajuus on valtava: 5-10 kpl kirjoja, joissa
ainakin 50 000 jälkeläistä.
3) Työ on valtavan suuri ja kallis, koska kirjojen ostajakunta
pienenee – kukin ostaa vain itseään koskevan osan.
4) syntymäaikakirjo VIII-sukupolvessa on n. 100 vuotta.
Vanhimmat ovat syntyneet 1800-luvun lopussa ja nuorimmat
1900-luvun loppupuolella.
5) Perhetaulujen ja kirjojen teko vielä elävistä
henkilöistä ei ole mielekästä ja helppoa, koska - kirja on
valmistuessaan tiedoiltaan vanha: henkilöitä kuolee ja syntyy
koko ajan. Nämä tiedot jäisivät kirjasta pois -
tietosuojalaki vaatii jokaiselta elossa olevalta sukulaiselta
julkaisuluvan
6) Äskettäin erään suvun hallitus sai sakkorangaistuksen,
koska sukukirjassa oli julkaistu tieto, jonka sukulainen oli
kieltänyt.
Sen sijaan sukukokouksen hyväksymässä toimintasuunnitelmassa
on maininta sukulaisten itse tekemistä
jälkipolvitutkimuksista. Tiedämme, että suvussa on hyvin
laajaa sukututkimusharrastusta. Vaikkakin sukukirjamme on
tähän asti tehty yhdistyksen toimesta varsin keskitetysti,
niin jälkipolvitutkimus tehdään jokaisen omin voimin.
Tarkoitus on, että asiasta kiinnostuneet sukulaiset
keräävät tietoja omista sukulaisista oman sukuhaaransa
kantaisästä ja –äidistä nykypäivään asti. Erikoisesti
tulee kiinnittää huomiota perushenkilötietojen lisäksi
elämäkertatietoihin ja esimerkiksi sukuun naitujen
henkilöiden vanhempiin ja taustasukuihin, perimätietoon ja
vanhoihin valokuviin. Tässä työssä sukuyhdistykselle jää
tehtävän tutkimuksen tukeminen, kannustaminen, auttaminen ja
ennen kaikkea tehtyjen tutkimusten luettelointi keskitetysti.
Tähän mennessä tiedossa ja luettelossa on seuraavat
tutkimukset:
1) Sakari Kiuru: Hangasluoma – Korpi-Filppula – Kiurun
suku. Taulu 2005
2) Pirjo Antila: Anna-Liisa ja Petteri Korpela, v. 2004.
Sukukirja. Taulu 2039
3) Sukuyhdistys af Hällströmin julkaisema sukukirja af
Hällström 2003. Taulu 5:2
4) Jaakko Rajala: Maria ja Juho Luhtaselan suku. 2-osainen
tutkimus. Taulu 958.
5) M. Sakari Siltaloppi: Sofia ja Matti Siltalopen
jälkeläiset, v. 1995. Taulu 73.
Olen tehnyt Siltaloppi -sukukirjan malliksi ja esimerkiksi
kaikille asiasta kiinnostuneille. Korpelan suku on käyttänyt
sitä ansiokkaalla tavalla tehden korkeatasoisen sukukirjan.
Toivon ja pyydän, että asiasta kiinnostuneet ilmoittavat omat
valmiit tai tekeillä olevat tutkimuksensa, myös moniste- tai
sähköisessä muodossa olevat, minulle luettelointia varten.
Samoin myyn mallikirjaa: Petter Hällströmin jälkeläissuku 1
Siltaloppi hintaan 30 EUR + postikulut. Kirjassa on 356 sivua,
300 valokuvaa, 330 perhettä ja n. 1000 henkilöä.
Yhteystiedot: M. Sakari Siltaloppi, puh. 044-525 16 43,
mss@suomiforum.com.
|