PUHEENJOHTAJAN PALSTA SYKSY 2008
Hyvät sukulaiset
Petter Hällströmin jälkeläisten Sukuyhdistys ry:n
sukuneuvosto kokoontui marraskuussa päättämään suvun
tärkeistä asioista. Yksi tärkeimmistä asioista oli
väliraportti sukumusiikkiteoksen valmistumisesta.
Musiikkitietoteoksen tekijät ovat lähestyneet sukuneuvostoa
kirjeellä, jolla he pyytävät lisäaikaa teoksen
valmistumiselle. He perustelevat pyyntöään laadullisten
tavoitteiden saavuttamisella. Tutkittava materiaali on
huomattavasti laajempaa kuin aluksi on kuviteltu ja lisäksi
suvun jäsenet ovat olleet hyvin aktiivisia ja lähettäneet
paljon tietojaan sukumusiikkiteokseen. Kiitos siitä kuuluu
teille arvoiset sukulaiset. Jotta kaikki uusi ja oleellinen
tieto ja mahdollisimman moni suvussa vaikuttanut muusikko
saadaan teokseen mukaan, on lisäaika tarpeellinen. Joten
sukumusiikkiteos ei valmistu Ilmajoen sukujuhlaan mennessä,
vaan ehkä vuoden kuluttua, 2010 keväällä. Ilmajoen
sukujuhlassa saamme kuulla musiikkiteoksesta, teoksen
tekijöiltä valmisteilla olevan teoksen nykyvaiheesta.
Musiikkiteoksesta on myös mahdollisuus tehdä ennakkotilaus
sukuneuvostolle.
Ilmajoen sukujuhla 12-13.6.2009 on suvun 40-vuotisjuhla.
Ilmajoen sukujuhlan juhlapuhujaksi olemme saanut valtioneuvos
Riitta Uosukaisen. Kunniajäsen M.Sakari Siltaloppi esittää
Petter Hällströmin jälkeläisten Sukuyhdistys ry:n
40-vuotishistoriikin.
Sukuneuvosto esittää sukukokoukseen myös sääntömuutosta.
Yhdistyksen virallinen nimi on pitkä. Nimeen halutaan myös
kantaäiti Elisabetin nimi mukaan. Esitys olisi Petter ja
Elisabet Hällströmin sukuseura ry. Sukuneuvosto on
valmistanut uudet säännöt ja ne esitetään Ilmajoen
sukukokouksen hyväksyttäväksi. Säännöt on lähetetty
Patentti-ja Rekisterihallitukseen esitarkastettavaksi.
Ilmajoen sukujuhlatoimikunnan puheenjohtaja Markku Ojala ja
sihteeri Terhi Pirilä toivottavat sukulaiset monilukuisesti
tervetulleiksi Ilmajoelle. Täällä ovat esivanhempamme
eläneet, vaikuttaneet ja antaneet suuren panoksen Ilmajoen
elämään ja historiaan. Toivon, että moni sukulainen
pääsee mukaan nauttimaan ja kokemaan etelä-pohjalaista
elämää ja kulttuuria. Perjantai-illalla 12.6.2009 aloitamme
hällströmiläisten muusikkojen konsertilla Ilmajoen kirkossa.
Konsertista vastaa musiikinopettaja, pianotaiteilija Raili
Peltonen. Lauantaina on sukukokous ja sukujuhla
Ilmajoki-hallissa ja illalla pääsemme Alajoen Jokisaunoille
kokemaan etelä-pohjalaista lakeutta ja auringonlaskua
parhaimmillaan. Mukaan mahtuu myös kiertoajelut
Hällströmiläisten talojen asutusalueilla. Toivotan jo
tässä vaiheessa kaikki sukulaiset lämpimästi tervetulleiksi
Ilmajoelle.
Marja-Riitta Rintamäki
puheenjohtaja
|